Suomeen tarvitaan uusia teollisia investointeja. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä. ![]()
Kotkan uuden akkumateriaalitehtaan työmaalta on noussut esiin vakavia epäilyjä kiinalaisten työntekijöiden työperäisestä hyväksikäytöstä. Ylen tietojen mukaan työntekijöitä olisi muun muassa painostettu hyväksymään lainvastaisia työehtoja ja uhattu jopa Suomessa ansaitun palkan menettämisellä. ![]()
Tämä on pysäyttävää. Varsinkin kun kyse on noin 800 miljoonan euron teollisesta investoinnista, jossa on mukana myös Suomen valtio-omisteinen Finnish Minerals Group. ![]()
Me tarvitsemme Suomeen investointeja, teollisuutta ja työpaikkoja. Mutta suomalainen kilpailukyky ei voi koskaan rakentua sille, että tänne tuotuja työntekijöitä voidaan kohdella miten sattuu. ![]()
![]()
Samat lait ja työehdot kuuluvat jokaiselle Suomessa työskentelevälle passista riippumatta. ![]()
Siksi palkkavarkaus on saatava kuriin, valvoville viranomaisille on annettava riittävät mahdollisuudet puuttua väärinkäytöksiin ja työehdoista on kannettava vastuu läpi koko alihankintaketjun. ![]()
Reilu työelämä suojelee työntekijää ja rehellistä yrittäjää. Sille perustalle suomalaisen teollisuuden tulevaisuus pitää rakentaa. ![]()
Hienoa, että Teollisuusliitto on puolustamassa tässäkin tilanteessa työntekijöitä. ![]()

Vastaa