Työntekijälle kuuluu se palkka, jonka hän on työllään ansainnut

Jos työntekijä vie työnantajalta tuhat euroa, kyse on varkaudesta ja siitä voidaan tuomita rangaistus. Mutta jos työnantaja jättää työntekijältä tuhat euroa ansaittua palkkaa maksamatta, tilanne onkin toinen. Maksamatta jätetyt palkat voidaan joutua maksamaan jälkikäteen, mutta itse palkan maksamatta jättämisestä ei samalla tavalla seuraa rangaistusta.

Minusta tässä on jotain perustavanlaatuisesti pielessä.

Työntekijälle kuuluu se palkka, jonka hän on työllään ansainnut. Siksi palkkavarkaus ja tahallinen alipalkkaus pitää kriminalisoida.

Rakennusliiton asiantuntijan kanssa viime viikolla käymässäni keskustelussa pysäytti erityisesti työperäisen hyväksikäytön yleisyys. Vastaan tulee alipalkkausta, maksamatta jätettyjä palkkoja, pimeitä palkkoja, puutteita työaikakirjanpidossa ja tilanteita, joissa työntekijän heikompaa asemaa käytetään surutta hyväksi.

Tähän pitää pystyä puuttumaan nykyistä kovemmin.

Pelkkä lainsäädännön muuttaminen ei kuitenkaan riitä, jos sitä ei pystytä valvomaan. Valvontaviranomaisilla pitää olla riittävät resurssit ja keinot puuttua väärinkäytöksiin sekä mahdollisuus määrätä tuntuvia seuraamuksia niille, jotka rikkovat yhteisiä pelisääntöjä. Kiinnijäämisen riskin pitää olla todellinen eikä sääntöjen rikkominen saa olla kannattavaa liiketoimintaa.

Tässä on kyse myös reilusta yrittäjyydestä. Yrityksen, joka maksaa palkat asianmukaisesti ja hoitaa velvoitteensa niin kuin kuuluu, ei pidä joutua kilpailemaan sellaisen kanssa, joka tekee tuloksensa polkemalla palkkoja ja kiertämällä yhteisiä pelisääntöjä.

Eikä työperäisen hyväksikäytön torjumisessa ole kyse suomalaisten ja ulkomaisten työntekijöiden asettamisesta vastakkain. Päinvastoin. Jos jonkun Suomeen töihin tulevan heikompaa asemaa käytetään hyväksi, sillä voidaan polkea myös muiden palkkoja ja työehtoja.

Siksi Suomessa pitää olla yksinkertainen lähtökohta työn tekemiseen. Samasta työstä kuuluvat sama palkka ja samat työehdot riippumatta siitä, mistä työntekijä on tänne tullut.

Rehellisen työntekijän ja rehellisen yrittäjän pitää voida luottaa siihen, että yhteiset pelisäännöt koskevat kaikkia. Ja jos niitä tietoisesti rikotaan, siitä pitää myös seurata jotain.

Vastaa

Discover more from Miikka Kortelainen

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading